Tämä on siis toiseksi viimeinen blogikirjoitus tässä blogissa. Ainakin vähään aikaan. Tänään maanantaina lähtee juna Vilnaan, josta matka etenee tiistai iltana yöbussilla Tallinnaan. Sen jälkeen olenkin melkein heti jo koto-Suomessa, enkä siis tällaista matkablogia ulkomailta kirjoittele. Ellen tietenkin lähde jonnekin. Tai päätä että on se Suomessakin asuminen sellaista elämänmatkailua. Tai jotain.
Tällä sanomisella kuitenkin tämä on toiseksi viimeinen kirjoitus.
Eilen oli Kaunasissa Kauno Miesto Diena, elikkäs siis Kaunasin kaupungin päivä, eli siis vähänniinku Kaunas-päivät. Kaupungissa oli tivolikin, johon siis oli tietenkin pakko mennä. Ei kyllä menty ku yhteen laitteeseen kun makso 10 litiä per kyyti per henkilö, eli aikas jumalattoman kallista. Ei ollu halvat humalat kun 2 litraa olutta puolet halvempaa. Hauskaa kuitenkin oli, sitä en kiellä!
Lisää juttuja sitten kun kirjoitan sen "viimeisen" blogikirjoituksen.
maanantai 21. toukokuuta 2007
torstai 10. toukokuuta 2007
Kyytiä tartteis
Joo elikkäs ei sattuis kukaan olemaan tulossa Helsingistä tai lähialueelta Kouvolaan tai Lappeenrantaan tai Imatralle tai jotain siitä välistä 23.5. klo 10:00 eteenpäin? Voisko ilmotella sähköpostilla. Eli siis mietittiin että jos saataas joku kyyti Paulan kanssa Hesasta Imatralle kun kaks junalippuu maksaa miljoonan... Bensakuluihin tietenkin voitas osallistua sopimuksen mukaan.
Ja tietenkin jos joku kehtais ihan tulla hakemaan muuten vain omalla vaivannäöllä meidät plus meiän matkatavarat hesasta tuolloin bensakulujen hinnalla niin sekin mahollisesti sopii. Ottakaa yhteyttä asian tiimoilta, jookosta!

Posti kulkee
Heräsin tänään hiukan hassusti. Suomesta soitti numero jota en tunnistanut, tuohon liettuan numeroon. Vastasin heti kun olin prosessoinut että se ei tule maksamaan miulle ylimäärästä, ja kappas, sehän oli postin katoamisosasto. Eternal Darkness löytyi sittenkin. Hyö varmisti vielä että paketti oli miun, kun osa tiedoista oli ihan päin honkia mitä olin laittanu (no eipä ollu lähettäjä korjannu vaikka sen kautta tiedot ajoin). Eli nyt se lähtee sitten tulemaan, pitäs olla huomenna tai ens viikon alussa Jannella.
En kyllä aio laittaa positiivista palautetta myyjälle jos paketissa joka tulee on pikkasenkaan viitteitä siitä että lähetti vasta sen jälkeen kun ensimmäisen sähköpostin olin laittanu kadonneesta paketista. Vajaa kaksi viikkoa niin oon Suomessa ni ei sinänsä tarvi kauaa säästää turhaa paperia ja pakettia.
Ai paski. Piti tänään käyä parturissa kun se Paula on kielikurssilla... unohdin kokonaan. Ihmekkää että se näytti aamulla siltä kun sanoin että mie jään nukkumaan. Ô_ó

maanantai 7. toukokuuta 2007
Takasin tullaa
Joo, se reissu oli sitten siinä. Luxemburgista oli vielä mahollisuus saaha jotakin, mutta viime perjantaina sitten tuli sähköpostia että hyö olivat valinneet jonku toisen. Eli Suomeen sitten tullaan takaisin.
Tarkoitus oli alunperin tulla kesäkuun loppupuolella. Mietittiin tossa kuitenkin, että kun Paulan sukulaisia oli tulossa käymään kesäkuun alkupuolella autollansa, niin sitten siinä kyydissä olisin päässyt ilmaiseksi Suomeen, että menen silloin. No höille sitte tuli pupu pöksyyn eikä hyö uskaltanukkaa lähtee ku täällä on murhamiehiä ja tapahtuu noita kolareita autojen kanssa ja on autovarkaitakin (!), joten tuun nyt sitten toukokuun lopusta, samalla kun Paulakin. Eli 23.5. pitäs miun olla Suomessa. 22.5. lähtee bussi Vilnasta jolla kuskaan itteni ja tavarani Tallinaan D-terminaaliin, ja sitten siitä reittimatkalle Tallinasta Helsinkiin. Paula lähtee 23.5. aamulla Vilnan lentokentälle ja lentää sieltä Helsinkiin. Helsingissä sitten kohtaamme Tikkurilan asemalla klo. 11:00, josta polkumme taas sitten yhdentyvät.
Asiasta kukkaruukkuun, tänään sen isomman oDesk-projektin pomo lopetti sen projektin, eli siis onnistuneesti sulki, ja sain palkan siitä ($81), ja hyvät arvostelut. Eli ehkä sieltä saattaisi tulla jatkoa kun kaksi jobia jo ja ei valitettavaa. Mahdollisesti tulee vielä lisää hommia samalta kaverilta n. kuukauden päästä.
Nyt on oDesk-saldo yhteensä $108. On se aika hyvä miusta. Jos vaikka sais jatkossakin sieltä töitä.

Tilaa:
Kommentit (Atom)